Joulukuun keikat

Elias on aktivoitunut katusoittorintamalla. Seuraa Facebookista vinkit milloin häntä on mahdollisuus (soittopaikkojen ollessa vapaana) kuulla Helsingin päärautatieaseman, Kaisaniemen tai Sörnäisen metroasemilla. Seuraavat “virallisemmat” keikat on Porvoon Wanhassa Apoteekissa 8.12 ja Sastamalan Pub Nostalgiassa 15.12.

Markus Hämäläistä voi kuulla akustisesti Helsingin Vltavassa 5.12 jo klo 19 alkaen, sekä Brand New Classics-bändin kanssa Kouvolan Mulligan’sissa 1.12, Tikkurilan Shamrockissa 8.12, Lappeenrannan Ilonassa 22.12 sekä Helsingin Rymy-Eetussa 29.12. Katso Keikat

Haastattelu ja live-musaa radiossa

Elias kävi haastateltavana Finndietaivas-ohjelmassa. Jakso on jo esitetty Joensuun seudun paikallisradio Oi fm:ssä, mutta uusitaan muutaman kerran (ti 25.9. klo 16, ke 26.9. klo 22, pe-la-välisenä yönä klo 0.00, ma 1.10. klo 20 ja ti 2.10. klo 16). Tampereen yliopiston Radio Moreeni lähettää ohjelman myöhemmin. Molemmat kanavat ovat kuunneltavissa netin kautta.

Elias esitti ohjelmassa kolme biisiä, mm. oheisen videon “Stranger now”-kappaleen, joka on hänen omaa tuotantoaan ajalta ennen X factoria. Kappaleen demoversion voi kuunnella ja ladata hänen aiemman Gusto-bändinsä Hitlantis-sivulta.

Elias mediassa

Seinäjoen Wanhan Mestarin keikan yhteydessä Eliaksesta tehtiin pari haastattelua. Ilkka-lehti kertoi hänen kuulumisiaan heti keikan jälkeen. Nettilehti Nollapiste haastatteli syvällisemin, ja Eliaksen ajatuksia musiikista, luonnosta ja elämästä yleensä voi lukea sen ensimmäisestä 5.9. ilmestyneestä numerosta. Valokuvia Seinäjoelta löytyy muiden keikkakuvien joukosta galleriasta.

Mainittakoon samalla, että Keravan päivän konsertti noteerattiin Saksaa myöten. Muita medialinkkejä saa mielellään vinkata vaikka kommenttina tähän, tai Eliaksen FB-sivulla.

Vanhan Porvoon tunnelmia

Elias PorvoossaElias esiintyi Vanhan Porvoon Ostosten yössä 31.8.2012. Valokuvia katumuusikkotyyliin toteutetusta keikasta löytyy galleriasta, ja illan tunnelmia voi fiilistellä lukuisista fanien kuvaamista videoista, esim. Unchain My Heart, Jos sä tahdot niin, Save TonightThe House of the Rising Sun, Arizona-Mexico, Mä tulen kaukaa, Stand By Me, You’re Beautiful, SlideRedemption Song+Simple Song of Freedom, Umbrella

Elias Vanhan Porvoon Ostosten yössä

Vanhassa Porvoossa järjestetään perjantaina 31.8.2012 Ostosten yö. Idyllisen kaupunginosan museot ja putiikit ovat auki normaalia pidempään, ja tunnelmaa iltaan luo Elias alkuperäisessä elementissään, katumuusikkona. Katusoittoon kuuluu tietty vapaus ja yllätyksellisyys, mutta seuraavaa arvioaikataulua voi käyttää apuna kitaraa ja laulua kohti suunnistaessaan: 18.00 Jokikatu – 19.00 Välikatu – 20 Åborgintori.

Lisätietoa Matkailijan Porvoo-sivulla, Ostosten yön Facebook-tapahtumassa sekä Eliaksen Facebook-sivun keikkakutsussa.